Jalostamo2n syksyyn kuuluu kaksi ensi-iltaa

2.9.2019

Jalostamo2n syksy 2019 pitää sisällään kaksi uutta ensi-iltaa, joista toinen, b e s t i a r i o, pohtii hirviöiden ja petojen maailmaa Torikortteleissa sijaitsevassa liiketilassa Unioninkadulla. Ice Ice Baby sen sijaan luo arktisen requiemin Viiruksen isolle näyttämölle marraskuussa.

Tiistaina 10.syyskuuta saa ensi-iltansa Riko Saatsin ohjaama b e s t i a r i o. Näyttämöllä nähdään Jalostamo2n Anna Lipponen yhdessä Tuomas Kiiliäisen kanssa. Skenografiasta vastaavat Petri Tuhkanen yhdessä liettualaisen, Norjassa asuvan Simona Bieksaiten kanssa. Äänisuunnittelijana teoksessa on Kristian Ekholm.

b e s t i a r i o on esitys, joka lähestyy hirviöitä ja selittämättömiä luonnonoikkuja kuvaavia keskiaikaisia eläinkokoelmia – bestiaareja – näyttämöllisesti, luoden oman kehollisen ja tilallisen bestiaarinsa. Työryhmä on rakentanut Senaatintorin laidalle, vanhaan liiketilaan, parturin, jossa kaikenlaiset muodonmuutokset ovat mahdollisia. Esitys sukeltaa hirviön nahkoihin ja tarkastelee tuntemattoman meissä herättämää levottomuutta. b e s t i a r i o leikkii myös ajatuksella siitä, miten muut lajit ehkä kirjoittaisivat ihmisestä omiin bestiaareihinsa.

Esityksiä on syyskuun ajan Torikortteleista löytyvässä liikehuoneistossa, osoitteessa Unioninkatu 27.

Ice Ice Baby saa ensi-iltansa 21.11.2019 Viiruksen isolla näyttämöllä Anna Lipposen ja Petri Tuhkasen ohjaamana. Näyttämöllä jääkarhuina, Knutina ja Fritzinä ovat virolainen näyttelijä Ragnar Uustal ja Kotkan kaupunginteatterin näyttelijä Anne Niilola. Videolla seikkailee myös näyttelijä-ohjaaja Miika Muranen Joukon hahmossa. Ice Ice Babya on työstetty jo koko viime kevät, sillä työryhmä on kuvannut materiaalia mm. Pohjois-Norjassa ja Huippuvuorilla.